perjantai 16. joulukuuta 2011

Ankka akatemiassa

Viime vuosina on sarjakuva ja animaatio kelvannut yhä useammin yliopistollisen tutkimuksen kohteeksi. Ankka ja Disney -aiheisia pro graduja on tehty paljon, onpa yksi tohtorinväitöskin. Ohessa listaa lukuisista ankallisista tutkimuksista. Sarjakuvien sisältöjä, kääntämistä, juonimalleja, yms. tutkitaan ahkerasti. Tutkimuksia löytyy kulttuurintutkimuksen, liikuntapedagogiikan, kirjallisuuden tutkimuksen, kääntämisen, historian, valtio-opin ja jopa terveystieteiden aloilta. Lista satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki ovat Margareta Rönnbergin väitöskirjaa lukuunottamatta suomalaisia. Pari Disneyn animaatioelokuvienkin historiaa ruotivaa on listassa mukana. Tieto on vapaata ja valtaosa on noukittavissa talteen! Jos listasta puuttuu jotain, ilmoitelkaa!

Kotro, Petra: 
Unca Don and Unca Scrooge’s Guide to History. Representations of the Past in the Disney Comics of Don Rosa
School of History, Culture and Arts Studies
Master’s Thesis
Pro Gradu -tutkielma
Turun Yliopisto
Kevät 2011
This thesis studies the various forms and layers of representations of the past that can be found in the Disney comics of Don Rosa.
Eli tutkimus analysoi menneisyyden kuvaamisen eri tasoja ja muotoja Don Rosan Disney-sarjakuvissa. Rosan ankkatarinoissa on muista ankkatarinoista poikkeava historiallisuuden tunne, sillä niissä ankat muistavat tapahtumia niin Rosan omista, kuin Barksin tarinoista. Myös oikea historia on vahvasti läsnä.
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201109132384

Pölönen, Antti: 
Ankkalinna rehdin ja kieron pelin näyttämönä - Aku Ankka -lehden urheilutarinoiden juonirakenteiden tarkastelua
Liikuntapedagogiikan
pro gradu -tutkielma
Syksy 2007
Narratologinen tutkimus tarkastelee Aku Ankka -lehden urheilutarinoiden juonen kulkua. Tutkimus selvittää, minkälaisia erilaisia juonimalleja näistä tarinoista nousee esiin sekä mitkä tekijät yhdistivät ja erottivat juonet toisistaan.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200801211079

Laamanen, Laura: 
ANKKALINNAN NAISET ENNEN JA NYT
Aku Ankka -lehdissä 1950-luvulla ja vuonna 1999 esiintyvien naiseen viittaavien ja naista tarkoittavien ilmausten tarkastelua
Suomen kielen
pro gradu -tutkielma
Jyväskylan yliopisto
Kesä 2000
Miten Aku Ankka -lehti toimii kielenopettajana, -mallina ja vaikuttajana? Toisintaako lehti suomen kieleen koodautunutta seksististä kielenmallia? Minkälaisia eroja kielellisessä naiskuvassa on vertailtaessa 1950-luvun lehtiä 1990-luvun lopun lehtiin?
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2000851826

Kontturi, Katja: 
Ankkalinna - portti kahden ulottuvuuden välillä : fantastisten maailmojen ilmeneminen Don Rosan Disney-sarjakuvissa
Jyväskylän yliopisto
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Yleinen kirjallisuus
Pro gradu – tutkielma
Kevät 2009
Tutkielma tarkaastelee Rosan Disney-sarjakuvissa esiintyviä fantasiamaailmoja. Itse Ankkalinna tutkimushypoteesin mukaisesti sijoittuu fantasian ja normaalin maailman välille. Ankkalinna on oma pieni universuminsa, välitila, joka on yhteydessä niin sanotun normaalin, aktuaalisen maailman ja fantasiamaailman välillä.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200904161464

Lehtinen, Eija: 
Terveysaiheinen sisältö Aku Ankka sarjakuvalehdessä
Terveyskasvatuksen
pro gradu -tutkielma
Jyväskylän yliopisto
Terveystieteiden laitos
Kevät 2008
tutkimuksessa selvitettiin Aku Ankka sarjakuvalehden terveysaiheisen sisällön määrää ja laatua. Tavoitteena oli päästä selville Aku Ankka-lehden terveyssivistyksellisestä tasosta. Tutkimustulosten perusteella voidaan vetää tiivistetty johtopäätös, jonka mukaan Aku Ankka-lehti tuntuisi olevan oikeilla terveystiedollisilla jäljillä ja terveyssivistyksellinen taso riittävä.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200806245539

Koponen, Maarit: 
Wordplay in Donald Duck comics and their Finnish translations
Pro gradu -tutkielma
Department of English
University of Helsinki
Kevät 2004
Translating comics is easy. At least it often may seem deceptively so, since the language of comics rarely contains complex or poetic sentence structures, specialized terminology or highly abstract concepts. This study will aim to explore one aspect of translating comics, namely translating wordplay, especially the kind of wordplay that arises from the interaction of the words and images.
Sarjakuvakääntämisen vaikeudesta, erityisesti niissä tapauksissa, joissa sanaleikki yhdistelee tiiviisti kuvaa ja tekstiä.
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20051385


Rantonen, Matti: 
DISNEY JA PSYKOLOGINEN SODANKÄYNTI
Sotapropaganda Walt Disney Productions -yhtiön
animaatiofilmeissä vuosina 1941–1946
Pro gradu -tutkielma
Yleinen historia
Historian ja etnologian laitos
Jyväskylän yliopisto
Syyskuu 2010
Tutkielma tarkastelee Walt Disney -yhtiön Yhdysvaltojen ja Kanadan hallituksille tuottamia sotapropaganda-animaatioita vuosien 1941–1946 välisenä aikana. Tutkimus analysoi millaisia teoreettisia propagandan tasoja näissä animaatioissa ilmenee, sekä millaista viestiä niiden avulla on pyritty yleisölle välittämään.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2011051910879

Tiiromäki, Janika: 
Disney-studioiden propagandatuotanto toisessa maailmansodassa - analyysia piiirroskuvista
Pro gradu -tutkielma
Valtio-oppi
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto
Kevät 2011
Tutkielman tarkoitus on tarkastella yhdysvaltalaisen Disneyn studioiden propagandatuotantoa toisessa maailmansodassa. Tutkielma keskittyy nimenomaan pysähtyneisiin piirroskuviin.
Lähtökohtana on ollut ottaa selvää kuinka laajasti Disneyn studiot ovat ottaneet osaa toiseen maailmansotaan ja onko tuotannolla ollut merkitystä sodan kannalta.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2011052510915

Pesonen, Hanna-Kaisa: 
Joku mäkitupalaiskäpy ja hänen koinsyömä kotikarhunsa eivät kyllä estä Roope Ankkaa pääsemästä kultakätkölleen!
Aku Ankka -sarjakuvalehden kielen luettavuus ja ymmärrettävyys lapsilukijan näkökulmasta.
Pro gradu -tutkielma
Tampereen yliopisto
Suomen kieli
Syksy 2007
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17403

Väyrynen, Hannele:
Aku Ankan ja sosiaalisen todellisuuden rakentuminen lukijoiden tulkinnoissa
Tutkielma etsii yhteneväisyyksiä Aku Ankka-sarjakuvalehden tarinoista ja painetun sanomalehden Aamulehden uutisoinnista. Aku Ankan lukijoiden tarinoiden tulkintoja, ja sarjakuvan sosiaalisen todellisuuden käsityksiä erilaisisten lukijatyyppien kautta, perhekäsityksistä sarjakuvassa ja lukijoiden mielikuvista sarjakuvahahmojen luonteesta.
Pro gradu -tutkielma
Kasvatustiede
Tampereen yliopisto
kevät 2011
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21419


Kähkönen, Mika: 
Roope-setä, Roope-setä laski rahojansa :Aku Ankan matematiikkakuva
Aku Ankan välittämää matematiikkakuvaa teoriasidonnaisella aineistoanalyysillä
Tampereen yliopisto
Opettajankoulutuslaitos
Ainedidaktinen tutkimus
Kevät 2010
http://kahkonen.arkku.net/file/Aku%20Ankan%20matematiikkakuva.pdf


Takala, Piia: 
Affektiva uttryck i serietidningen Kalle Anka
Pro gradu-tutkielma
Ruotsin kieli
Institutionen för språk
Jyväskylä universitet
Våren 2004
Syftet med denna avhandling är att klargöra olika typer av affektiva uttryck i serietidningen Kalle Anka. Det primära materialet utgörs av 30 stycken Kalle Anka & C:o tidningar. De
affektiva uttrycken i materialet innehåller primära impulsioner, imitationer, sekundära impulsioner, skällsord och smeknamn.
Affektiiviset, tunteita kuvailevat ilmaisut Kalle Anka & Co. -lehdessä.
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2004941902

Rönnberg, Margareta: 
Why is Disney So Popular?
Tohtorinväitöskirja
Ph D in Film Studies
Associate professor at the University of Gävle in Media and Communications The animated feature films from a childist perspective. There is probably nothing in this country that evokes such completely contrary reactions from children and responsible, well-educated parents, respectively, as “Disney” does. Disney films have been criticised for being sickly-sweet syrup and fluffy candy floss ... The reasons for this are the subject of this book.
http://hig.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2:119886


Joitakin joista ei ole saatavana ladattavaa verkkoversiota: 

Toivonen, Pia: 
En serietidning på fyra språk
Väitöskirja, Acta Wasaensia 88, Kielitiede 17
Sivumäärä: 422
Julkaisuvuosi: 2001
ISBN: 951-683-917-7
Kieli: Kielitiede
Tilattavissa hintaan 33,64 €
http://www.uwasa.fi/julkaisusarjat/luettelo/?tilaa=99

Lampinen, Jenni: 
Voihan vinkero vs. milda mesopotamien: en jämförelse av humoristiska uttryck i Aku Ankka och Kalle Anka.
Pro gradu -tutkielma
Jyväskylän yliopisto
Ruotsin kieli, 2009

Ritola, Marja: 
Ankkojen aika. Intertekstuaalisuus ja lukija Don Rosan Disney - sarjakuvissa
Pro gradu -tutkielma
Tampereen yliopisto
Yleinen kirjallisuustiede
Kesä 2000

Tuhkala, Erja: 
Sarjakuvan sankaritar; W.I.T.C.H. -noitajengi sarjakuvasarjan hahmojen ominaisuuksien määrittely ja merkitys nuorten tyttöjen esikuvana. 
Pro gradu -tutkielma
Lapin yliopisto
Kuvataidekasvatus
2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti